Antin syyserikoisessa oli tällä kertaa kolme mielenkiintoista osaa. Ilmoittautuminen, jossa piti jo antaa aika-arvio ensimmäiselle osuudelle, itse kisasuoritus (toivottavasti mahdollisimman puhtaalla suunnistuksella) sekä suunnistuksen suola: jälkipelit. Tässä tuo kolmas osa kilpailusta ratamestarin vinkkelistä.

Etsin tämän vuoden Antin syyserikoisen kisamaastoksi kunnon metsäistä maastoa, jossa suunnistaminen ei ole lähiöpururatojen juoksemista ja välillä pieniin metsäläntteihin rastille poikkeamista. Juuri sopiva yhtenäinen metsäalue oli Kirjalassa. Tällaisessa maastossa kartanlukutaito ja välillä myös kompassisuunnassa kulkeminen korostuvat juoksuvauhdin sijaan. Kirjalan maasto oli rehevää, minkä varmasti huomasivat kaikki saniaispuskiin harhautuneet. Mäkien päällä oli kuitenkin nopeampikulkuisia alueita, vaikka kokonaisuutena tarkkaa kartanlukua vaativa maasto ja paikoin runsas aluskasvillisuus tekivät radasta odotettua hitaamman. Koska maastossa oli vain vähän polkuja tai selkeitä kuviorajoja, oli myös lyhyen radan vaativuus lähellä keskipitkän ja pitkän radan vaativuutta. Valitettavasti lyhyen ratapituuden takia C-radan juosseet eivät päässeet käymään suunnistuksellisesti kaikkein hienoimmalla alueella, jossa pidemmät radat pyörähtivät. Lähellä tätä maastotyyppiä oli kuitenkin radan loppupuolen mäkialue.

Kisan teeman ensimmäinen olennainen tehtävä oli oma aika-arvio 1. osuudelle. Odotin ennakkoon, että nopeimmat ajat ovat miestin pitkällä radalla noin 7 min/km. Tästä jäätiin selvästi, mutta yllätyksekseni kisan kovimmat juoksijat olivatkin miesten keskipitkällä radalla, jossa kellotettiin kaksi nopeinta vauhtia. Voittajan km-vauhti oli 7 min 46 s. Pitkän radan nopein juoksuvauhti (ilman arviovirheestä tullutta lisäaikaa) oli noin 11 min/km. Keskipitkän radan voittajalla oli myös paras osumatarkkuus aika-arvioonsa. Heittoa vain uskomattomat 8 sekuntia! Keskimäärin 1. osuuden toteunut aika heitti arviosta 5 min 55 s. Kaikki alle 3 minuutin poikkeamat olivat erinomaisia ja kaikki 6-8 minuutinkin poikkeamat pitivät vielä hyvin kisassa mukana, sillä yleisesti aika-arviot olivat liian optimistisia. Vain 2 paria ja 1 yksilökilpailija ehtivät alle arvioajan. Vaikka maaston luonne oli kuvattu, kartta julkaistu etukäteen ja ratojen tiedot rastimäärineen ja noususummineen oli tiedossa, aika-arvion tekeminen osoittautui vaikeaksi. Se ei toisaalta yllätä, sillä tässä kisassa ratamestari ei antanut ihanneaikaa kuten isommissa kisoissa on tapana. Esim. Jukolan viestissä tällaiseen ihanneaikaan on hyvä verrata ja arvioida oma suoritusaika, sillä suuren massan ollessa kyseessä, kärki menee yleensä hyvin lähelle ihanneaikaa ja oma taso on helpompi suhteuttaa siihen kuin pelkkään maaston ja radan kuvaukseen. Näin pienessä kisassa olisi ollut riskialtista antaa ihanneaika, koska sen toteutuminen riippuu niin paljon yksittäisistä osallistujista. Tällä kertaa samalle päivälle osuneet Viking Line-rastit saattoivat viedä joitakin kovavauhtisia kisaajia.

Aika-arvion ja takaa-ajolähtösysteemin pohjalta ennakkoajatus oli, että kisaajien letka tiivistyy 1. osuuden loppua kohti ja yhteislähdön jälkeen kakkososuudelle tulee isompi letka kilpailijoita. Näin ei nyt sitten käynyt kun maaston hitaus yllätti suurimman osan. Sitä valokuvaajammekin metsän siimeksestä viestitteli: ”missä on se yhteislähtöletka”, kun vain 5 juoksijaa lähti klo 15 jälkeen toiselle lenkille. Joka tapauksessa ratojen osuudet oli suunniteltu siten, että vaikka eri radoilla käytettiin osin samoja rasteja ja rastivälejäkin, eri ratojen juoksijat eivät menneet samoja rastivälejä samalla osuudella. Esim. kakkososuuden ensimmäinen rasti oli keskipitkällä radalla sama, jolla pitkä rata kävi heti kisan alussa. Ja pitkän radan 1. lisärasti oli sama kuin keskipitkän radan 1 rasti ja lyhyen radan 8. rasti (toisen osuuden ensimmäinen rasti). Myös matkan varrella kun osuuksien radat menivät ristiin, eri pituisilla radoilla mentiin näissä kohti eri rasteille, jotta letkaa saataisiin hajotettua. Varsinaisia hajontoja kunkin ratavaihtoehdon sisälle ei ollut tehty. Jos samaa formaattia soveltaisi isommissa kisoissa, pitäisi vielä joka osuuden sisälle tehdä omat hajonnat, ettei tulisi liikaa letkajuoksua. Tähän en kuitenkaan halunnut lähteä, koska eri rata 1. osuudella olisi vaikuttanut hieman osuusaikaan, johon osumisesta riippui osuminen omaan aika-arvioon.

Isotkaan poikkeamat 1. osuudella eivät kuitenkaan vielä kokonaan ratkaisseet kisaa. Toisen osuuden kohdalla normaalin reitinvalinnan ja suunnistustarkkuuden lisäksi piti vielä ratkaista, hakeeko lisärasteja. Lisärastit oli sijoitettu ikään kuin niistä muodostuisi kisan kolmas osuus (kolmas hajontavaihtoehto kahden ”viestiosuuden” lisäksi). Idea tähän oli tullut joistakin aikaisemmista viestikisoista, joissa usein tulee juostua väärälle hajonnalle, mikä aiheuttaa yleensä vain lisäharmia omaan suoritukseen. Tällä kertaa hyvitysajan avulla ”vääristä hajontarasteista” saattoi parantaa omaa suoritustaan. Hajontarastien takia tuleva lisämatka vaihteli noin 0-100 metrin välillä. Lisärastien sijoittelu saattoi helposti hämätä suunnistajaa (mikä oli ratamestarin tietoinen valinta). Leveyssuuntaisten hajontojen kohdalla (eli kun lisärasti on yhtä etäällä mutta sivusuunnassa eri suunnassa kuin pakollinen rasti) lisärasti vaikutti olevan ”lähellä”, mutta lisämatka oli usein pidempi, 80-100 metriä. Toisaalta pituussuuntaisissa hajonnoissa (eli kun lisärastit sijaitsevat eri etäisyydellä kuin pakollinen rasti) lisämatkaa tuli yleensä vain hyvin vähän, sillä juoksureitti lisärastin kautta pakolliselle rastille ei tehnyt paljonkaan mutkaa reittiin. Lyhyen radan lisärasti 69 oli ääriesimerkki, jossa lisärasti oli suoraan rastiviivalla. Ainoa pohdittava asia oli se, että se sijaitsi vihreällä alueella. Käytännössä lisäaikaa kului kuitenkin melko vähän, joten se kannatti ilman muuta hakea. Samoin keskipitkän ja pitkän radan lisärasti 139 olisi kannattanut hakea, sillä lisämatkaa oli keskipitkällä vain 40 metriä ja pitkällä 50 m, vaikka lisärasti vaikutti olevan kaukana pakollisista rasteista.

Annettavat aikahyvitykset oli laskettu siten, että miestin radoilla 100 m lisämatkan hakeminen oli kannattavaa, jos juoksuvauhti oli parempi kuin 12 min/km. Naisten sarjoissa 100 m poikkeama kannatti tehdä, jos vauhti oli parempi kuin 16 min/km ja parisarjassa 20 min/km. Toki pitkiin kartanlukupysähdyksiin tai pummeihin ei lisärastien haussa ollut varaa. Sen verran tiukka aikahyvitys oli. Lisärastit toimivat kisassa kuitenkin aika hyvin niin kuin niiden oli tarkoituskin. Ei ollut itsestään selvää, että ne kannatti hakea. Mutta joka radalla 2/3 kilpailijoista kannatti hakea ainakin osa niistä. Itse ajattelin, että pitkän radan lisärasti 75 on todennäköisesti sellainen, jota ei kannata hakea paitsi aivan kärkijuoksijoiden (<8 min/km), sillä se teki lisämatkaa noin 110 m ja oli maastollisesti vaativassa paikassa.

Kisa onnistui kokonaisuutena mielestäni hienosti. Ja kun sää suosi ja makkarat menivät kaupaksi, oli päivä onnistunut. Vielä kiitos kaikille, jotka kirjoittivat tervehdyksensä 50-vuotisjuhlakirjaani. Suunnistus on ollut osa minun elämääni jo nelisenkymmentä vuotta. Toivottavasti suunnistus pysyy siellä vielä vuosikymmeniä. Antin syyserikoinen on perinteisesti ollut ratamestarin herkuttelua ja niin se oli tälläkin kertaa. Toivottavasti myös te kilpailijat nautitte tästä hiukan normaalista poikkeavasta kisamuodosta.

Toivon, että laitatte meille järjestäjille palautetta ja kommentteja kisan Facebook-sivuille. Ehkä sieltä löytyy siemen ensi vuoden syyserikoiseen. Ensi vuonna uudet kujeet! Nähdään rasteilla ja seuraavassa Antin syyserikoisessa!

Antti Puro

ratamestari